Vuoden ajaksi Kirpeä kurpitsa siirtyy Saareen. Tervetuloa vierailulle!

Enää viisi päivää töitä sitten lomaa ja muutto! Alkaa jännittää!!! Tavaroita emme ole pakanneet, mutta listoja ja erinäisiä kasailuja olemme tehneet. Onneksi saaresta saamme pari sänkyä ja nojatuolin, joten muuttokuorma hieman pieneni... Oma kotimme jää Miehen isovanhempien asuttavaksi vuodeksi, joten onneksi sekin järjestyi parhain päin. Vielä on osittain ihmettelevä ja epäuskoinenkin olo, olemmeko todella lähdössä?

Leikkisää vai leikkisä sää?

Osallistuin tähän Prinsessa & auto -blogissa:

"Luovien ihmisten yhteisleikki;

lupaan lähettää jotain itsetehtyä viidelle ekalle,
jotka jättävät kommentin tähän postaukseen.

Heidän tulee vuorostaan julkaista tämä omassa blogissaan ja lähettää jotain itsetehtyä viidelle ekalle jotka siihen kommentoivat. Sääntönä on että tavaran yms. pitää olla itse tehty ja toimitettu osanottajille vuoden 2010 aikana."

Onneksi tuo aikaraja on aikas pitkä... ehtinen :) Kommentoikaa siis!!!

Nyt menen pelastamaan "hikoilevan" kissan takakuistilta - mouruava ääni alkaa olla jo sen verran säälittävä.

Huh!

Mun pää ei enää kestä pyöritystä ja vatkausta! Pienten vekottimetkin saivat aikaan jo vähän ällöttävän olon :) Mutta hauskaa oli silti poikien ja kummitäti T:n kanssa!




p.s. kantorinkka on myyty!

Arki arkinen on juhla iloinen

Juhannusta vietimme rauhallisissa ja varsin arkisissa merkeissä. Ainoastaan yksi mansikkakakku juhlisti juhannusajan sankareitamme; Miehellä oli nimpparit ja kissamme täyttivät 8 vuotta. Muutoin olin paljon lasten kanssa kolmin kotona; Miehellä oli muutourakka kaverinsa luona kahtena päivänä.
Huomenna taas arkeen arkiseen... Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, lomalaisille, työläisille ja vapaille pellon laidan kulkijoille :)

p.s. Olen laittamassa Huutikseen myyntiin seuraavia pienten juttuja, jos olet kiinnostunut ostamaan jo nyt, hihkaise täällä tai laita s.postia:
- Sack'n Seat -matkaistuin, oranssi (8kk-16kg)
- Akta GS60 -kantorinkka
- Matkasänky Graco, sini-mintunvihreä

Kuvia laitan pyynnöstä.

Mitä...###

Otsassani on varmaankin tällä viikolla ollut teksti: "kohtele minua huonosti" / "saa rääkätä"/"käytä sylkykuppina" tms. Olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat tavallisessa kanssakäymisessä päättäneet kaataa epäonnistumisensa tai kiukkunsa minun päälleni.
Ja tietysti minä peri-suomalaisena olen niellyt pahimman kiukkuni enkä ole nostanut äläkkää siitä, ettei minua saa kohdella kuin tiskirättiä. Olenpahan vaan urputtanut läheisilleni ja kollegoilleni töissä, miten urpoja jotkut voivatkaan olla.
Tosin taidan laittaa valituksen sille bussiyhtiölle, jonka kuljettaja käyttäytyi erittäin epäasianmukaisesti asiakaspalvelutehtävässään. Niih.
Ja eräs työtoveri antoi hyvän vinkin, miten vastata jatkossa näille ilkimyksille. Että, jos näette jossain jonkun vastaavan vastapuolelle kaikkeen: "Mitä sitten?" , se olen minä.

Kesäpiha

Mielessäni olen hurrannut koko viikon, kun Miehellä on draivi vihdoin päällä ja pihallamme on nousemassa VARASTO! Olemme ainakin kaksi vuotta keskustelleet aiheesta, katselleet ja etsineet "täydellistä" pihavarastoa löytämättä sitä. Tai oikeastaan Mies (horoskooppimerkki neitsyt...) ei ole kelpuuttanut yhtäkään valmismallia ja vakuutti minut lopulta, että hän itse rakentaa parhaan mahdollisen. Ok, uskoin ja uskon siihen edelleen. Odotan jo aikaa, jolloin ulkovarastoon kuuluvat rojut saadaan nurkista pois ja ehkä myös ne kaikki sadat kattotiilit pihalta... Kuvassa nuorin apumiehistä miltei tulevan varaston kohdalla. Valitettavasti vanha sireeni jouduttiin kaatamaan varaston tieltä, mutta yritän pienen osan kaivaa maasta juurineen ja istuttaa toisaalle.
Minulla kesä kuluukin arkisin pääasiassa töissä. En oikein ehdi tännekään kirjoittelemaan enkä muista edes, koska otin kuvia mistään. Lomalle pääsen elokuussa ja sitten suuntaammekin jo Utöseen. Hieman jo jännittää.

Tämän päivän totuuksia

- Kahden lapsen ja äidin sairastama mahatauti vie voimat - eniten vielä siltä äidiltä
- Mahatauti pistää aivojen toiminnan alimmalle teholle - siltä äidiltä, joka unohtaa kauppaan mennessään lompakon kotiin ja sitten lompakon haun jälkeen, jättää ne KAIKKIEN odottamat viinirypäleet kassalle
- Pyykkien kuivumaan ripustaminen on liian voimia vievää puuhaa - jätetään ne miehelle
- Jäätelö maistuu tosi pahalta mahataudin jälkeen - mutta ei sitä silti kesken voi jättää
- Pitäiskö vielä hakea ne viinirypäleet? Äh...

Pöllönä

Olo on ollut jo pidempään kuin tuolla ihmettelevällä, suurisilmäisellä pöllöllä tuossa vieressä. Paljon mielessä, varsinkin tulevaa muuttoa koskien, ja kaikki ajatukset on sekaisin ja asiat on suunnittelematta.
Esikoinen pääsee onneksi eskariin saaressa, joten se on nyt "järjestyksessä".
Tavallaan teen kuitenkin koko ajan ajatustyötä ja yritän listata tehtäviä asioita (lista kasvaa joka päivä ja paisuu ja paisuu...); mistä etsiä sänkyjä, tuoleja, astioita, joista ei tarvitsisi maksaa juuri mitään, mitä "oikeasti" saaressa tarvitsee, kissojen sijoitus, oman talon vuokralaiset jne.
Ja kuitenkin nyt täytyy hoitaa tämä arki täällä ja nyt. Silmät renkaina.

Mennään

Päätös tehty: lähdemme saareen vuodeksi. Miehen työt ym. tärkeät asiat ovat selvinneet, joten mikään ei estä meitä lähtemästä. En sano "muuttaa", koska koen, että koti meillä on täällä ja me "vain käymme" saaressa. Mutta voihan se jossain vaiheessa alkaa tuntua toiseltakin.

Oma pieni piipahdukseni työelämään vaihtuu taas hoitovapaaksi, mutta nyt onkin viimeinen mahdollisuus. Vuoden päästä kuopus on jo 3! Viikonloppuna vietimme synttäreitä ja Kuopus nautti lahjoista (autovoittoisia) sekä musiikista ja tanssimisesta! Ihanaa oli!

Hämärän peitossa

Olen varmistelija, suunnittelija, kaiken hallussa pitelijä, joten muutokset, epävarmuus yms. ovat minulle erittäin vaikeita. Tai ainakin silloin, kun muutoksiin sisältyy paljon epävarmuutta, johon en itse voi vaikuttaa. Määräilijä, voisi siis lisätä ensimmäisen lauseen listaan. Opettelen siis sietämään epämääräistä oloa ja sitä etten päätä ja määrää "kaikesta" ja että pikkutarkkaa suunnitelmaa tulevasta ei ole. Aika pelottavaa, vai mitä? Ja toisaalta niin jännittävää!

Saari

Viime viikon lomailimme Utön saarella. Mies oli aivan onnessaan, hymyili paljon ja oli ilmeisen innostunut. Minä olin varautuneempi, mutta toisaalta saaren rauha otti jotenkin syleilyynsä ja olo oli varsin leppoinen. Ulkoilimme ja olimme. Siinä aktiviteetit. No, kaupassa tietysti kävimme ja kirjastoon tutustuimme (auki 1,5 h, kerran viikossa). Pari sanaa tuli vaihdettua paikallisten kanssa raitilla, mutta monesti siellä kuljeskellessamme emme nähneet ketään.
Mitenköhän Miehen haaveen käy - vietämmekö vuoden saaressa? Se jää nähtäväksi, jatkoa seuraa...

Hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa...

Ihmeteltäviä asioita riittää:

- Miksi jotkut miehet istuvat junassa jalat erittäin levällään? Ovatko heidän sukukalleutensa erittäin isokokoiset vai tarvitsevatko ne jotenkin runsaasti "ilmaa"? Pitäisikö niille varata oma paikka?

- Kehittyykö joillekin oma sisäinen maailma, jossa ei ole sijaa häpeäntunteelle ja jota muiden olemassaolo ei häiritse lainkaan: esim. julkisissa liikennevälineissä puhelimeen voi puhua omista vankilatuomioista ja rötöksistä, selostaa puolisolle tarkasti aamun kulku minuutilleen; miten aamutoimet lapsen kanssa menivät pieleen dinosaurus-leikkien vuoksi ja miksi tämän takia he myöhästyivät päiväkodista ja miksi tämän takia tuli ajettua se kolarikin, ja milloin olisi hyvä hetki kastroida koira ("kato kyllä se jo tajuu, mitä on ku pääsee pukille").

- Eikö ne kangastennarit ole aina märät näillä keleillä?

- Lumi (ei tarvinne selittää...)

- Ihmisten uskomaton avuliaisuus ja miten pienestä toisen ilahduttaminen voi joskus olla kiinni

- Ihmis- ja eläinlapsien valloittavuus <3

Kaikkiin kysymyksiin en edes halua saada vastausta, mutta jos joku haluaa asioita minulle avata/ selventää, olkaa hyvä :) Mutta eikö maailmassa olekin paljon ihmeteltävää? Mitä sinä ihmettelit tänään?

Omatunnon ja kevään (?) kolkutusta

Onko niin, että äideillä on aina huono omatunto?
Minusta ainakin tuntuu siltä.

Se alkoi jo synnytyssairaalassa esikoisen synnyttyä: kun kävin suihkussa ja lähtiessäni autuaasti nukkuva vauva huusikin palatessani kurkku suorana, tunsin erittäin huonoa omatuntoa siitä, että kehtasin pitää omaa hygieniaani tärkeämpänä kuin pienen poloisen hyvinvointia.

Nykyään kolkutus on jatkuvaa: on liikaa töissä, liian vähän kotona, ei jaksa leikkiä/pelata/touhuta lasten kanssa, ei jaksa pitää järjestystä yllä, laittaa huonoa ruokaa, jota kukaan ei halua syödä, joten tekee aina vain makaronia, ei jaksa olla sosiaalinen, ei pidä yhteyttä kavereihin... jne.

Vastapainoksi aina haluaisi tehdä kaikkea tuota erittäin kovasti ja vielä tuhat asiaa lisääkin, mutta ei vain aika ja voimat riitä. Ja oikeasti siihen kolkutukseenkin "turtuu", alkaa ehkä olla itselleenkin vähän armollisempi.

Onneksi alkaa maaliskuu ja tällä hetkellä näyttäisi, että ilmakin hieman lämpenee. Alkuvuosi on ollut rankka; työ ja työmatkailu ovat vieneet liikaa aikaa ja voimia. Joten ystävät, perhe, sukulaiset, yrittäkää ymmärtää - olen ollut aika ajoin liian "kirpeä" ja etäinen. Mutta yritän taas kerran parantaa tapani... ja olla ehkä hieman enemmän läsnä, lempeämpi ja sokerisempi ;)

p.s. 40 tuli täyteen ja kyllä, kriisiä on pukannut tästäkin... mutta siitä enemmän toiste

Musta-valkoista

Ei, ei sisustusjuttua edelleenkään, eikä myöskään vaatekaappiesittelyä :)

Ajattelusta meinasin kirjoittaa... monessa suositussa blogissa on saanut lukea lähinnä anonyymien antamaa kritiikkiä ja palautetta perhe-elämästä, kodin sisustamisesta yms. Ihmettelen, miten joidenkin on pakko tylyttää toisia kertomalla, ettei elämä todellakaan ole niin ihanaa kuin nämä ovat kirjoittaneet ja että kyllä se todellisuus (= elämän paskamaisuus) kohta napsahtaa silmille. Ei siis saa kertoa onnellisuudestaan, vaan parempi valittaa kuinka kovaa kaikki on, silloin saa myötätuntoa.
Olen itse realisti ja taipuvainen pitämään pientä ääntä kokemastani onnesta (lähinnä sisäisesti nautin niistä hetkistä, jolloin kaikki tuntuu täydelliseltä), mutta voin todellakin olla iloinen toisten puolesta, jos heillä menee hyvin! Jos jonkun vauvat/lapset ovat rauhallisia ja helppoja, onnittelen heitä enkä paasaa, että kyllä se yöuni kohta sultakin jää vähiin tai kohta ne kasvavat ja tuhoavat kauniin kotinne tai ovat teineinä hirviöitä, eikä sulle jää aikaa itelles yhtään.
Eiköhän useimmat vanhemmat tiedä, mitä lasten kanssa elämä on; usein ihan mukavaa, joskus ihanaa ja välillä niin kamalaa, että voisi lähteä ikuiseen retriittiin lähimpään luostariin/hotelliin/kylpylään.
Ja siitä suvaitsevaisuudesta ja toisten ihmisten valintojen kunnioittamisesta toivoisin meidän kaikkien oppivan, ettei yhtä oikeaa tapaa ole elää perhe-elämää, vaan jokainen perhe tekee omat parhaaksi näkemänsä valinnat (ja tällä en tarkoita sitä, että pitää suvaita väkivaltaa, päihteitä yms).
Kävisikö tämä sunnuntai -saarnaksi?
Suvaitsevaista viikonalkua!

Etelänmatka

Lasten syntymän jälkeen emme ole juurikaan matkailleet, kesäisin hieman kotimaassa, mutta ei etelän lomia tms. Toisaalta Mies enkä minä ole kumpikaan rannalla makailijoita, vaan olemme halunneet kierrellä ja nähdä ja kokea matkoillamme kaikkea uutta.
Nyt olemme varanneet matkan tai no oikeastaan majoituksen. Kyllä, rantaloma, mutta ei ehkä aivan sellainen kuin useimmilla on mielessä... Katsokaa itse :)
Toivon, että maaliskuun loppuun mennessä lumitilanne helpottaa ja kulkeminen myös. Jotta lomalla voisi tehdä muutakin kuin palella ja kahlata hangessa... Vaikka olisihan se loma sekin (positiivisuutta väännettävä väkisin).

"Arki arkinen on juhla iloinen..."

Mies ja pojat ovat pärjänneet kotona hyvin ja minunkin työssä käyntini on alkanut sujumaan jo vähän rutinoidummin kuin alussa. Pojat ovat ulkoilleet paljon, esikoinen on hiihtänyt ja luistellut, kuopus heilunut mukana.
Eilen tapasin opiskelukavereitani pitkästä aikaa. Joulukuussa tuli 10 vuotta valmistumisestamme, joten päätimme sitä hieman juhlistaa. Ja kivaa oli! Kaikki olivat niin kuin ennenkin ja juttu luisti! Kiitos kaikille kävijöille!

Ja miten voi olla edelleenkin näin kylmä?! Kyllä Etelä-Suomen asuja jo vähän ihmettelee...

Eka

Eka työviikko takana ja olo on vähän ristiriitainen; työmatkat ovat julkisilla yhtä h......ä, työ jatkuu melko samana kuin ennenkin, kiva nähdä aikuisia ja heittää läppää (sitä levotontakin) eli olen läpikäynyt tunneskaalassa vähän kaikkea. Ja sitten tänään iltapäivällä iski perjantai-päänsärky ja armoton väsymys.
Kai tää tästä - kevät tulee - lämpenee - vähemmän lunta - junat kulkevat ajallaan - kaikki ihmiset rakastavat toisiaan... joo.
Työkaveri sai koukutettua minut tähän. Hyvää viikonloppua. Aion levätä.