torstai 23. tammikuuta 2020

OKTK - kierros 58

Pitkästä aikaa kortteja täällä :) Eli osallistun OKTK-haasteeseen, jossa tällä kertaa piti tehdä skinny-kokoinen kortti, jossa on ympyröitä tai neliöitä, joissa on jotain leimattua sekä akryylivärejä taustassa tai ympyröissä.

"Thinking"

"A traveler bee"



perjantai 28. joulukuuta 2018

Mixed Media Joulukalenteri

Hei pitkästä aikaa! 
Blogini on ollut varsin hiljaa jo pidemmän aikaa, mutta ehkäpä nyt taas olisi enemmän aikaa ja voimia tännekin jotain laittaa.
Joulun pyhät on jo ohi ja vuoden vaihdetta odotellaan, mutta palaan vielä joulukanteriin. Tänä vuonna tein kahta joulukalenteria, joista toinen oli Jehkottaren järjestämä Mixed Media Joulukalenteri: 24:n päivän aikana tuli ohje materiaalista, joka piti työhön laittaa. Kokosin kalenterini art journalin sivulle, jonka koko on 21x21 cm. Ja näin se meni:

1. paperisuikale - pari suikaletta kirjansivuja
2. tekstuuripasta - kolmiosabluunalla light paste
3. muovi - hamahelmistä tehty sydän (nuorempi poikani antoi minulle)
4. puu - vaneriset  isot tähdet


Vaiheet 1.-4. tehty
5. valkoinen - gessoa
6. rypistettyä - silkkipaperia
7. metallia - pyöreä tähtikoru ja yksi metellitähti
8. ruskea - suihketta (Lindy's Stamp Gang Starbust, Cattail Copper Brown)
9. tarra - kirjaintarrat (joy) ja pienet tähtitarrat (4kpl)



9. vaihe tehty
 10. sabluuna - tekstisabluunalla, mustalla akryylimaalilla
11. 3 samaa - 3 puolihelmeä
12. turkoosi - akryylimaalia
13. leimattua - sanoja (peace) ja nuolia mustalla leimasinvärillä
14. valumia - ruskealla jo aiemmin käytetyllä suihkeella


Vaiheessa14. mennään

Kangasta (vaihe 16.) sekä valkoista gessoa ja ruskeaa suihketta lisätty

15. doodlailua - mustalla ja valkoisella posca-tussilla tähtien sisään
16. kangasta - puuvillakangassuikaleita mm. muovisydämen päälle
17. teksti - sanatarrat (be silly...)
18. violetti - akryylimaalia (dylusions paint, crushed grape)
19. lankaa - kultaista lankaa tähtiin ja sydämeen "kannattimiksi"
20. leimailua - pitsileimasimella sivun reunoihin mustalla värillä
21. embossaus - kultaisia pilkkuja kohojauheella
22. musta - mustalla kynällä sivun reunoihin ja varjostuksia mm. teksteihin
23. yksityskohtien korostaminen - violetilla lisää varjoja tähtien ympärille ja sydämeen
24. roiskeita - valkoisella gessolla ja suihkevärillä (Heidi Swapp color shine, tea)


Kaikki vaiheet tehty!

 Kiitos Jehkotar hauskasta kalenterihaasteesta! Ja ihania vuoden viimeisiä päiviä kaikille!

Mervi

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Mixed media -taulu

Tämän työn synty lähti siitä, että löysin you tubesta Ivy Newportin videot, ja pidin todella paljon hänen tyylistään tehdä; selkeää - ei liian hienoa (mutta hän on todella taitava!). Ja sitten Jehkottaren craft challengen inspiraatiokuvasta ja DT-töistä sain idean suomalaisesta maisemasta kevään haileissa sävyissä.

Toteutin tässä mixed media työssä osittain intuitiivista maalausyyliä, jossa vetelin taustamaaleja vanhalla etukortilla ja sitten aloin piirtämään muotoja, joita siinä näin. Kohopastalla ja sabluunalla tein koivuja ja toisella sabluunalla vähän tekstiäkin. Mutta linnut ja muut puut, kannot ja heinät alkoivat vain "näkyä" ja ne piti piirtää esiin. Työ on tehty vanhan, jo loppuun käytetyn paperilehtiön pahvitaustalle, siksi se vähän alkoi kuivuessaan taipua.




Osallistun tällä työllä Jehkotar CRAFT challenge #18.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Jehkotar CRAFTChallenge #17

Hei taas!
Inspiroiduin Jehkottaren uudesta haasteesta musiikin myötä, koska Neljä Ruusua oli niin tärkeä osa elämääni ja kasvamistani parikymppisenä hupakkona :) Eli tätäkin biisiä on veivattu ja hoilattu.
Ja kyllä se maailma näytti silloin sumuiselta ja kauniilta, ja silti sitä oli ajoittain vähän eksyksissä. Siitäpä tämäkin art journal -aukeama kertoo.



keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Jehkotar CRAFT Challenge #16

Ensimmäistä kertaa päätin osallistua Jehkottaren craft -haasteeseen. Päätin tehdä art journal-aukeaman, johon poimin inspiraatiokuvista valko - harmaa - tekstillisen ja Cheekin kappaleesta lauseita ja kirjoitin niitä sivuille. Erilliseen paperiin kirjoitin vielä kappaleesta yhden sanan, mutta ajattelin, että lintujen takiahan se voisi tarkoittaa muutakin...


"Palaa"



lauantai 21. tammikuuta 2017

OKTK #24

Päätin pitkästä aikaa osallistua OKTK mixed media -haasteeseen. Tällä kertaa inspiroijana on moodboard, josta itse sain heti ajatuksen tehdä tytön, joka meditoi tai ajattelee tai jotain... poimin taulusta myös värejä, sanoja ja sydämiä :)


Kortissa käytetty akryylimaaleja, erilaisia kyniä ja leimasimella on tehty teksti ja kukka.Tytön luomissa lukee harmony ja peace (ei kuvista taida erottua kuin töhryinä :))

Tämä on kiva haaste, joten käykäähän kurkkaamassa ja osallistukaa!

maanantai 2. tammikuuta 2017

Wanderlust 2016

 Osallistuin viime vuonna Wanderlust 2016 -nettikurssille. Joka viikko tuli ohjevideo, joista osan tein, osaa en ehtinyt/jaksanut,vaikka kaikki videot katsoinkin. Parasta näissä ohjevideoissa oli se, että oppi uusia tekniikoita ja värien käyttöä. Ja keskeneräisyyden ja katoavaisuudenkin ajatuksia :) Oli myös hienoa nähdä tunnettujen ja ei-niin-tunnettujen taiteilijoiden työskentelyä. Mukana oli myös paljon omien art jornalien tekoa ja kierrätysmateriaalien käyttöä, mikä laajensi hienosti kokonaisuutta.

Alla joitakin ohjeiden mukaan tekemiäni töitäni. Osa mielestäni onnistui mukavasti, mutta osasta jäi epäonnistunut olo - tai ehkä sellainen olo, ettei tämä ole sitä, mitä haluan tehdä. Ne olivat kuitenkin arvokkaita kokemuksia ja matkoja myös itsensä tuntemiseen. Osa töistä on myös jäänyt kesken, mutta toivon, että saan jatkettua ne valmiiksi jossain vaiheessa.



Leslie Woodin ihana tunti akryylimaaleilla Alice in Wunderland vaihtui minun työssäni Wanderlandiksi.
Stephanie Schutzen tunnilla toukokuussa käytettiin vesivärejä: Thoughts of a better world.
Flora Bowleyn brave intuitive painting ei ollut minun juttuni, vaikka miten yritin heittäytyä, niin ei tästä mitään tullut...
Jokaiseen neliöön oli tarkoitus tehdä eri tekniikalla pieni työ - kaksi tehty, loput odottavat otollista hetkeä.


Huhtikuussa Mystelen tunti Connection. Ihana tunti, tästä jäi hyvä mieli, vaikka oma työ näyttää vähän ontolta.

Rachel Craigin tunti sisälsi paljon leimailua - tykkäsin!

Rachel Uristan kanssa kokeiltiin pastelliliituja ja kyniä.



Koko vuoden kesti One collage-haaste, jossa työhön lisätiin ohjeen mukaan, vähitellen kaikkea ja....
.... lopulta kaikki peitettiin ja työhön kiinnitettiin vain talteen otetut tekstit. Opetus: kaikki on katovaista, mutta  nauti silti prosessista.

Tälle vuodelle en ole ottanut mitään kurssia. Ajattelin tehdä näitä vanhoja, keskeneräisiä töitä ja ehkäpä osallistua jollekin live-kurssille.
Hyvää ja luovaa vuoden 2017 alkua kaikille!