Viimeisen viikon aikana on taas tullut muistutus elämän ja läheisten ihmisten arvokkuudesta ja merkityksestä erään ystävän elämänvaiheiden kautta. Olen pysähtynyt ja katsonut lapsiani ja miestäni "tarkemmin" ja kiittänyt kohtaloa/"Yläkertaa"/tms. siitä, että meillä on toisemme. Ja että ystävänkin elämänmullistus näyttää kääntyvän hyvin päin.
Kriiseissä ja vaikeina päivinä on lohdullista tietää, että joku tukee ja on "mun puolella". Muutoin tätä elämää ei taitaisi jaksaa taivaltaa ainakaan hymy huulilla ja ilman lääkitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti