Päiväkodissa vai kodissa?

Esikoisen päiväkodissa pienten alle 3-vuotiaiden ryhmässä on 17 lasta ja neljä aikuista heitä hoitamassa. Yllätyin ja kauhistuin tästä, koska luulin autuaasti, että pienten ryhmä on aina pienempi kuin isompien lasten. Eipä tee mieli sinne lastansa laittaa... Olen pari kertaa paimentanut näitä pieniä omaan ryhmäänsä mm. ulkoa, kun ovat keksineet lähteä sinne paljasjaloin ja yksin tutkimaan maailmaa. Ja kaupunki karsi juuri tämän vuoden alusta kotihoidontuen kaupunkilisää...
Onko tämä sitä lasten ja nuorten hyvinvointiin sijoittamista?

"Mä haluun töihin!"

Ja tänään se pääsi ulos suusta... ei ollut tarkoitus, mutta jotenkin kotielämän raskaus vain iski päälle kaikella voimallaan. Tätä on ehkä voinut jo odottaakin, viimeksikin kävi näin.
Mutta mitä tapahtuikaan? Olo helpottui ja loppupäivän siivosin, laitoin ruokaa ja olin ihan "kunnon" äiti. Eikä enää ahdista. Vähään aikaan ehkä.
Tämän kotiäidin villi päiväuni ei koostu Scandinavian Hunkseista, vaan töissä käymisestä...
heh, heh :D

Sitä ihtiänsä...

Kuopus tekaisi kakat vaippaan. No siinähän ei ole mitään erikoista. Otin vaipan pois, ja valmistauduin lähtemään pesemään pienen peppua. Samalla ajattelin, että olipa pieni kakka. Olisi pitänyt siitä jo arvata, että jatkoa seuraa... Sillä se "kunnon kakka" oli vasta tulossa ja se päätyi kodinhoitohuoneen lattialle. Noh, peppu pestiin ja aloin siivoamaan lattiaa. Ja enkös vain jättänyt kuopuksen vaipatta, vähän ilmakylpyjä nauttimaan... Seuraava kakka päätyikin eteisen matolle. Oikeasti. Ensijärkytyksen jälkeen pystyin vain nauramaan!
Tästä tapahtumasta ei sitten ole kuvaa... =D

Äitinä

Tukassa ruokaa,
jonka pieni käsi siihen hellästi taputteli,
vessan oven läpi lapsi
kaipaavia kutsuja huuteli.
Opetan, ettei ketään saa lyödä,
suklaata yritän salaa syödä.
"Mitä sul on suussa?" pienoinen kysyy,
"Vitamiineja, että äiti kunnossa pysyy"


Ontuvin riimityksin tänään...;) Ja tuo viereinen kuva teksteineen aiheutti naurunpyrskähdyksen.





Kuva Yhtyneitten kuva-arkisto

Virallinen valittaja, päivää!

Viikon aikana olen tehnyt 2 "virallista" valitusta. Ensin ostamastani jogurtista löytyi hometta, vaikka parasta ennen -päiväys oli kahden viikon päässä. Eilen sitten liukastuin astuessani bussista ulos bussipysäkillä, joka oli aivan jäässä ja hiekottamatta. Loukkasin oikean ranteeni niin, että se vihoittelee varmaankin pitkään... Tästä laitoin palautetta (vihaista) kaupungille. Saa nähdä, vastaako kukaan.
Ehkä joku vain nauraa partaansa lukiessaan kaikkia ärtyneitä palauteviestejä...

Ystävänpäivää!

"...Ystävät kun tapaavat,
puun alla makaavat, puhuvat,
mitä latvasta nähdä voi.

Ystävät kun tapaavat,
puun alla makaavat,
huomaavat: kaunis on väri nurmikon."

-Paukkumaissi: Siili ja korppi-

Kiitos kaikille ystäville, että olette olemassa!

"Miks sä et keksi?!!"

"Mieti jo! Mitä mä tekisin?" -huokaus-
Esikoisella on yhä enemmän alkanut tulla näitä hetkiä, kun iskee tekemisenpuute. Ja mikään keksimäni ehdotus ei kelpaa. Minulla kyllä riittäisi tekemistä... välillä valjastankin pojan esim. viikkaamaan pyykkiä tai täyttämään/tyhjentämään tiskikonetta, ja mielellään hän näitäkin hommia välillä tekee.
Olen nähnyt jossakin äidin käsikirjan, jossa kuulemma on vinkkejä näihin tylsiin hetkiin, mutta en tiedä, voiko mikään opas oikeasti auttaa. Ehkä pojan vain pitää antaa välillä tylsistyä ja kehitellä itse tekemistä. Luulisin, että se jopa kehittäisi luovuutta...

Arvokkaita lahjoja

Viimeisen viikon aikana on taas tullut muistutus elämän ja läheisten ihmisten arvokkuudesta ja merkityksestä erään ystävän elämänvaiheiden kautta. Olen pysähtynyt ja katsonut lapsiani ja miestäni "tarkemmin" ja kiittänyt kohtaloa/"Yläkertaa"/tms. siitä, että meillä on toisemme. Ja että ystävänkin elämänmullistus näyttää kääntyvän hyvin päin.
Kriiseissä ja vaikeina päivinä on lohdullista tietää, että joku tukee ja on "mun puolella". Muutoin tätä elämää ei taitaisi jaksaa taivaltaa ainakaan hymy huulilla ja ilman lääkitystä.

Lähielämää

Meille tulee lähikauppa! Tuntuu aivan luksukselta, että kauppaan pääsee viidessä minuutissa! Rakennustyöt ovat jo käynnissä, ja niitä olemme käyneet ihmettelemässä.

Lego- vaara!

Esikoinen on aivan innoissaan edelleenkin Wall-e -elokuvasta ja roboteista! Hän piirtää niitä ja rakentaa niitä pikku-legoista. Katsoo elokuvaa uudelleen ja uudelleen. Piirtää kangasväreillä t-paitaan robotteja elokuvasta. Ja leikkii, ja leikkii.

Kuopus taas kunnostautui tänään pikku-legon salakuljetuksessa. Lego löytyi noin kahden tunnin suussa kuljettelun jälkeen. Sinä aikana kävimme kaupassa ja pikkumies nukkui ulkona päiväunet ennenkuin huomasimme jotain ylimääräistä löytyvän poskesta. Tämä äiti kyllä säikähti ja tutkii tästedes suut tarkasti ja säännöllisesti!

6 satunnaista asiaa minusta

Kukaan ei ole minua haastanut, mutta listaanpa kuitenkin...


1. pidän villasukkia sisällä miltei aina paitsi kesähelteillä
2. inhoan palelemista (minkä ehkä arvasi ekasta kohdasta...)
3. minulla on ahtaanpaikan kammo (pahimmissa painajaisissani juutun tunneleihin... mitähän psykoanalyytikoilla olisi tähän sanottavana)
4. rakastan herkkuja, suklaa on listan ylimpänä
5. pidän aamuista enemmän kuin illoista
6. pidän laulamisesta, mutta en ole siinä kovin hyvä

Helmikuu!

Ja aurinko ilmestyi taivaalle! Valo piristää ja pistää suunnittelemaan taas (!) kaikkea uutta kuten virkkaus- ja kutomisjuttuja, kaappien siivoamista, turhien vaatteiden ja tavaroiden myymistä kirppiksellä jne. Tiedän, että jotkut ahdistuvat keväästä ja onhan se välillä sitäkin, varsinkin joinakin päivinä, kun itse näyttää varsin valjulta. Pääosin kuitenkin tunnen iloa ja virkeyttä, kun valo lisääntyy!
Odotan kesää myös itsekkäistä syistä: kuopusta ei enää tarvitse imettää silloin! Voin pukea sellaiset vaatteet kuin haluan, eikä tarvitse miettiä, miten ne saa auki!