sunnuntai 24. elokuuta 2014

Blogihyppely- haaste

Sisko Silpputehtaalta haastoi minut blogihyppelyyn, jossa kerrotaan omasta työskentelystä askartelun saralla. Kiitos kunniasta Sisko!


1. Minkä parissa työskentelen tällä hetkellä
Kesken on yksi atc-kortti ja yksi kortti työkaverille, joka on lähdössä kohti uusia haasteita. Pari art journaliakin on vaiheessa, mutta niiden kanssa ei ole koskaan kiire, koska ne ovat vain minua varten :)


 2. Kuinka kauan luot yhtä tuotosta?
Teen yleensä kortit ja journal-sivut vaiheissa, aloitan ja jatkan joko samana päivänä myöhemmin tai jonain toisena päivänä. Harvoin saan valmista yhdellä istumalla, mikä johtuu osin arjen pakollisista kuvioista ja osin omasta hitaanpuoleisesta työskentelytavastani. 

3.Lempitekniikkani jota käytän tällä hetkellä?
Sabluunat ja tekstuuripasta, suihkeet - rosoisen, kerroksellisen tuloksen yrittäminen (vaikeaa, mutta harjoittelen). Gelatos-liituihin olen kesän aikana tutustunut ja niistäkin tykkään. Ja ilman gessoa en tee juuri mitään.

4.Kuinka minun kirjoitus/luomisprosessini etenee?
Kuten kohdassa 2. jo kerroin - yleensä hitaasti. Ajatus kokonaisuudesta voi olla jo alussa, mutta itse tekeminen vie aikaa.  Joskus eteneminen on vaikeaa, silloin annan työn levätä ja tartun siihen paremmalla hetkellä. Tosin "väkisin" loppuun saattaminenkin on joskus onnistunut.
 

5.Kuinka innostun ja kuinka pysyn inspiroituneena?
Innostun helposti, lehden kuvista, blogeista tai ympärillä näkemistäni asioista, ihmisistä, rakennuksista... mistä vain saattaa saada idean. Aina en ole inspiroitunut - teen silloin kaikkea muuta vähemmän luovaa. Pyykkien viikkaaminen tai tiskaaminen auttavat myös ajatustyötä :)

6.Minkälainen on minun tyylini?
Pelkistetty? Olen sen verran uusi paperiaskartelija, että tyylini taitaa vielä hakea itseään. Mutta maalit ja suihkeet kuulunevat miltei kaikkiin kortteihini.


Seuraavaksi mukaan haastan Askarteluvuoren Viken, jonka ansiosta ja kannustuksesta aloin tehdä atc-kortteja. Vikke ylläpitää myös Askarteluvuoren atc-haasteet-blogia, jossa on aina innostavia ja hauskoja haasteita (linkki sivupalkissani). Ole hyvä Vikke, hyppelyvuoro on sinun!

4 kommenttia:

Sisko kirjoitti...

Mukava lukea tätä...
Kiitos kauniista, herkulliseta postista!!
Oletko jo jossakin ilmaissut mitä haluat vaihdossa??
Katson vastausta täältä.
Laita mielellään kuukausi ja vuosi ja kortin nimi niin löydän sen. Melkein kaikki korttini ovat vapaita. Yleensä kommentteihin on merkitty jos kortti on lähtenyt johonkin.

Mervi P. kirjoitti...

Kiitos Sisko!
Laitoin sinulle sähköpostia :)

Ester kirjoitti...

Tyylisi on hieno :).

Mervi P. kirjoitti...

Kiitos Ester :-)