"...kirja on Dale Carnegien Miten pääsen turhista huolista, kyseinen painos on vuodelta 1951. ...
Kirja kertoi, että ihmiset ovat niin onnellisia kuin päättävät olla. Täytyy sopeutua kaikkeen siihen mitä on eikä kaikkeen mitä haluaa. Hoitaa ruumistaan, vahvistaa mieltään ja yrittää oppia hyödyllisiä asioita. On helpompi olla onnellinen, kun on kohtelias ja valmis kiittämään eikä arvostele, moiti tai oikaise muita. On hyvä opetella elämään tätä päivää (noudattaen mielellään säännöllisyyttä, koska silloin välttyy kahdelta vaivalta, kiireeltä ja neuvottomuudelta). Ja kannattaa etenkin ajatella ja toimia iloisesti niin tulee iloiseksi.
Kritiikin aiheuttamalta ylimääräiseltä huolelta voi muuten välttyä, kun muistaa ettei kukaan potki kuollutta koiraa. Hm, epämiellyttävä lause, mutta ajatus taustalla varmaankin totta. Ihan loistava kirja!
Erityisen kiinnostunut olin luvusta Kuinka perheenemäntä voi välttää väsymystä ja säilyä nuoren näköisenä, ja sen ensimmäinen ohje oli “käyttäkää muistiinpanokirjaa johon keräätte inspiroivaa luettavaa”. Niin. On sitä ennenkin osattu inspiraatiokirjoja väsätä. "
Kyllä. Myönnän, että olen usein äkäinen ja varsin negatiivisesti ajatteleva ihminen. Eniten siitä kärsivät mieheni ja lapseni ja myös minä itse. Olen syytellyt hormoneja ja väsymystä, mutta oikeasti... olisiko kyse asenteesta? Olenkin ottanut esikuvakseni erään ystäväni, joka vaikuttaa aina olevan positiivinen (ei kuitenkaan sellaisella rasittavalla tavalla...) ja jakaa hyvää mieltä muillekin. Siispä YRITÄN olla edes vähän parempi ihminen tällä saralla.
2 kommenttia:
Mä lupaan aloittaa yrittämisen, tottahan se on että väillä on asenteesta kiinni..
Mutku: mä voin todeta (nuoruuden hulluudessa) että välillä tekee hyvää olla oikein natku ;D Sopivassa mittasuhteessa...
Mulla on tavoitteena stressaamisesta pois oppiminen, muo ärsyttää valtavasti se että annan joidenkin asioiden ärsyttää! Tavoitteen opetella pois äkämystymisestä.
Aika korkeita tavoitteita tänä vuonna!
Eikös joku viisas ole sanonut, että kannattaa tavoitella korkeita...
Edesmennyt mummoni oli aika hankala tapaus, varsin kiukkuinen monesta ja monille, joten olen aina toivonut, ettei minusta tulisi niin vaikeaa ihmistä. Osittain olen saanut jo vihiä, että luonteeni olisi samanlainen -huokaus-
Lähetä kommentti