Ikuisuusprojektini on tämä jo vuosi sitten aloitettu "altsu" -kirjani, mutta eipä tämän kanssa ole kiire mihinkään... Kokeilen tähän myös eri tyylejä, tekniikoita ja vaikutteita muilta. Ja välillä palaan työstämään aiemmin tehtyjä sivuja, joista jotain on tuntunut puuttuvan.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
torstai 20. maaliskuuta 2014
Kivaa postia
Sirppikseltä tuli nämä hienot kortit Askarteluvuoren vaihtohaasteen #15 merkeissä.
![]() |
| Atc-Järjetön |
![]() |
| Inchiet |
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Askarteluvuoren haaste #15
Viken haasteessa oli atc:n aiheena "Järjetön". Tässä tulkintani, jossa naisella on mahdollisesti mennyt kevätinnostus hieman yli... Taustalla suihkeita, piirtelyä ja pahvisia kierrätyspalleroita. Teksti leimattu. Tämä on toinen versio aiheesta. Ensimmäisestä tuli niin synkkä, että melkein itseäkin alkoi itkettää, ja ajattelin etten ketään halua sillä säikäyttää. Siispä vaihdoin vähän moodia :)
![]() |
| Järjetön |
Lisäksi haasteessa tehtiin neljä "inchie"-korttia, joissa aiheena oli ihmisiä/kohtaloita. Vaikeusastetta nosti "näkörajoittuneisuuteni", ei meinannut nähdä laseilla eikä ilman kaikkea pientä :) Mutta naisen elämänkaartahan tässä syntyi.
![]() |
| Inchiet |
Nämä lähtevät Anu-Riikalle heti maanantaina.
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Mini Cabined card DECO
Vikke laittoi liikkeelle fb:ssa decon, jossa tehdään kaksi sivua hänen valitsemiinsa teksteihin. Toiveena Vikellä oli, että työt olisivat yhtä "ankeita" kuin tekstit. Tällaista synkkää syntyi minulta. Ja deco lähtee jatkamaan matkaansa...
torstai 20. helmikuuta 2014
Pitsi ja puuteria- haaste #4
Tein tämän kolmiosaisen atc-kortin Pitsiä ja puuteria -blogissa olevaan haasteeseen #4. Ensimmäistä kertaa lähdin mukaan, vaikka olenkin seuraillut haasteita. Ja korttien tarina on romanttinen ja perinteikäs :) Prinsessa valitsee sydämensä valitun, vaikka häntä käy kosimassa rikkaita prinssejä toisista valtakunnista (toinen pojistani kyllä nauroi, ettei tuo parrakas voi olla prinssi, vaan vanha papparainen - olen eri mieltä).
![]() |
| Prinsessa |
![]() |
| Kolme prinssiä |
![]() |
| Sydämen valittu |
![]() |
| Prinsessa ja valittunsa |
tiistai 11. helmikuuta 2014
Askarteluvuoren atc-haaste #14
Haasteen aiheena oli tällä kertaa tunne, joka on korttia tehdessä. Kokona oli "skinny". Hieman oli sekava, kiireinen ja jopa hermoja raastava viikko meneillään korttia tehdessä. Kävin aina nollaamassa päätäni tämän kortin parissa :) Naisen kuva on kopio vanhasta valokuvasta, jonka ostin Virosta antiikkiliikkeestä. Hänen ilmeensä on mielestäni aivan mahtava! Jotain ärsyyntyneen ja jännittyneen väliltä.
![]() |
| Sekava |
![]() |
| Tyyni |
maanantai 27. tammikuuta 2014
Vaihtohaaste fb:ssa
Facebookin Atc-skinny & muut taidekortit -ryhmässä Ansku laittoi vireille vaihtohaasteen, jossa tehtiin yksi steampunk-kortti ja yksi ZETTI/zettiologia- kortti. Ja aloittelija vastasi haasteeseen näin:
"Valopäät"
"Koira-zettii"
Pahoittelen kuvien laatua, mutta tänään ei parempaa irronnut...
Nämä kortit lähtevät Jaanalle, jolta sain jo aivan ihanat kortit! Niiden skannaus tai kuvaus jää paremmalle ajalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















